Riipin kylä sijaitsee kauniin ja kalaisan Riipijärven rannalla Sodankylän kunnassa.

Riipi on elävä ja tapahtuma rikas kylä. Riipin kylässä järjestetään joka vuosi Katiskakeisarikilpailut, joissa kruunataan kisojen kautta Katiskakeisari tai -keisarinna. Katiskakeisarikilpailut on järjestetty jo yli 25 vuotta.

Reilun sadan asukkaan voimin kylä elää!

Riipi on metsän, musiikin ja yrittämisen kylä. Riipistä on vuosien varrella ponnistanut monta bändiä tyyliltään aina metallimusiikista iskelmään. Elävän musiikin perinne elää vahvana kyläläisissä!

Riipissä toimii tällä hetkellä 7 yritystä. Kylän yritykset elävöittävät kylän toimintaa ja tuovat palveluita lähemmäs kyläläisten arkea.

Riipissä vallitsee yhdessä tekemisen meininki. Siitä mahtavana esimerkkinä on kylän sydän Riipi Matin pirtti. Pirtillä järjestetään yhteistä toimintaa kerhoista karaoke-iltoihin. Pirttiä vuokrataan niin paikallisille kuin ulkopuolisillekkin henkilöille ja ryhmille esim. juhlien pitopaikaksi, loman viettopaikaksi tai vaikkapa kokouksia varten.

Riipi Matin pirtti

Riipin Matin pirtti on kylän toiminnan keskipiste. Pirttiä vuokrataan juhlien pitopaikaksi, loman viettopaikaksi tai vaikkapa kokouksia varten.

Kyläyhdistys

Kyläyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. edistää kylän elinkelpoisuutta ja toimia kylän edunvalvojana.

Katiskakeisarikilpailut

Katiskakeisarikilpailu on Riipijärvellä vuosittain järjestetty kaksi päivänen, kaikille avoin katiskapyynnin kalastuskilpailu.

Riipi - Katiskakeisarin kylä

" -Viimeinkin on tämä päivä koittanut. Nyt kaikki saavat nähdä kuka on kaikkien aikojen Katiskakeisari! "

Elokuva on osa Kylä kuvaa -hanketta, jossa 15 Sodankylän sivukylää tekivät oman elokuvan.

Riipin kylä ilmasta